perjantai 10. lokakuuta 2014

Ruokasalin tapettikerrostumat

Yksi kiinnostavimpia asioita meidän talossa on tapettikerrostumat. Niiden paljastuminen ja tutkiminen on tosi kiehtovaa. On myös jännittävää ajatella ketkä ovat tapetoineet täällä meitä ennen. Kaikissa uusissa tapettivalinnoissa on pyritty löytämään vanhaa henkeä kunnioittava tapetti. Ruokasalissa on nyt kahdeksan kerrosta tapettia. Kerrokset 5, 6 ja 7 oli muovitapetteja, jotka poistettiin hengittävyyden lisäämiseksi. Vanhoja kerroksia on myös jätetty osittain ja kaikki kerrostumat on dokumentoitu ja ovat myös esillä huoneessa.

Olen ajatellut, että meidän valitsemassa tapetissa on samoja värejä kuin ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa ja toisen kerroksen boordi myös muistuttaa meidän nykyistä Sandbergin Gustav -tapettia.




Kolmas tapettikerros on mielestäni kaunis ja herkkä. Sen henki on tuotu esille lautasissa, jotka löysin kirpputorilta melkein heti muuton jälkeen. En ole nähnyt vastaavia aiemmin, enkä tiedä minkä aikakauden Arabiaa nämä lautaset ovat. 



Tapettivaihtoehtoja palloteltiin paljon ja niistä käytiin välillä tiukkojakin neuvotteluja. Tapettitehtaan Sinebrychoff, Empiresali oli jo valittu, mutta menin viime hetkellä tekemään muutoksen omin päin.


Kristallikruunu, joka on huutokauppalöytö viihtyy tässä huoneessa paljon paremmin kuin edellisessä modernissa kerrostaloasuntokodissamme. Ihan kuin sen ja meidänkin kuuluisi olla täällä :)


Seinien alaosa on maalattu Uulan Usva-sävyllä ja tuolit ja lattia on maalattu Uulan Helmellä. Pöydän päällä on aina pöytäliina, sitä en ole vielä ennättänyt maalata.

5 kommenttia:

  1. Nuo vanhat tapetit on kyllä aivan ihania aarteita, mutta ehdottomasti salin nykyinen ulkoasu kunnioittaa talon henkeä ja on muuten todella kaunis tila! Meillä tehdään nyt talolla töitä kahdessa tai kolmessa vuorossa, en ole ehtinyt nyt mitään muuta, mutta seuraavaksi alamme jo tapetoimaan ja maalaamaan lattioita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ja olipa mukavaa saada ensimmäinen kommentti! Tosi kiva kuulla, että talolla tapahtuu ja rakennushommat alkaa jo olla viimeistelyhommia. Tulee varmaan aika ikimuistoinen talvi ja ensimmäinen joulu omassa kodissa!

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Teillä on todella kauniita tapettikerroksia. Meillähän ei ole juuri mitään vanhaa jäljellä. Mitään ei voi kuvitella säästävänsä.

    Ja siis HEI, löysin tänne Pömpelin avulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Hauskaa, että löysit tänne nukkuvaan blogiini. Inspiroit minua aloittamaan taas kirjoittamisen! Kiitos! Tapettiaarteiden tarinat ovat kyllä niin salaperäisen kiehtovia!

      Poista